torstai 6. heinäkuuta 2017

Kuuluu

Niin taas ja jälleen kuukaudet kuluu. Välillä tuntuu, että aikaa seuraa lähinnä vierestä katsojana.

Wiuhkis on täyttänyt vuoden. Pikku eläin, sillähän alkaa olla jotain järjen tapaista! Wiuhkiainen on treenannut pikkuisen sitä, vähäsen tota ja osaaminen on juuri niin hajanaista kuin opetettujen asioiden kirjokin. Mutta se on mielettömän siisti oppija, se miettii, toimii ja yhdistelee. Mulla on fiilis että sille voi opettaa mitä vain, jos vain keksin itse miten asia opetetaan. Noutajapuolen jutut ovat vetäneet mua kovasti puoleensa. Meillä on ihana kasvattaja ja pentueporukka, jonka kanssa treenailla. Ei vakavissaan, mutta kehittävästi.

Wiuhkis kävi luustokuvissa, lonkat B/C, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0.Samalla se sai rokotukset.

Taavi on käynyt keväällä parit aksakisat ja yhden rally voi startin. Agility tökki, mutta rallytokosta saatin hyväksytty voittaja luokan tulos. Pisteitä otettiin vasemmanpuolen seuruun painamisesta. Siinä tuntuu olevan loputon työmaa, että se olisi kisoissa siistiä. Tokoa on treenattu, mutta tunnari on edelleen rikki. Syyttää voi sitä etten vieläkään ole jaksanut alkaa korjaamaan sitä.

Tsempi on aksannut ja tokoillut. Voi hitsinvitsit kuinka siistiä. Sen kanssa treenatessa huomaa hyvin selkeää aikuistumista. Agilityssa mahdottomuusprojekti ylösmeno kontaktit ovat alkaneet toimia radalla. Nytkyn vielä muistasin, että toisin kuin shelteillä, sen puomin käsky on taskii ja aasta tasaa.
Tokossa/tottiksessa rakastan sen virettä. Koko koira tuntuu hymyilevän, kun se saa seurata, noutaa, tulla luokse, tehdä kaukoja, ihan mitä vaan. Metrinen hyppy sujuu ilman kapulaa, kapulan kanssa olisi seuraavaksi treeniin.

Eipä näin pitkää aikaa saa loogisesti kasattua. Aina välillä romahtaa jalat alta. Koska ikävä. Kauhea kauhea ikävä. Mutta on mulla hienot hirmuisan mahtavat koirat nuo elossa olevatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti